16.5.2012

VALKOSIPULIPATONGIT


2kpl
2dl vettä
25g hiivaa
1tl sokeria
3/4tl suolaa
2 1/2dl vehnäjauhoja
2dl sämpyläjauhoja
2-3rkl öljyä

Valkosipulitäyte:
30g voita
2-3 kynttä valkosipulia
noin 3/4tl basilikaa
ripaus mustapippuria

1.Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon sokeri, suola, vehnäjauhot ja suurin osa sämpyläjauhoista. Lisää joukkoon öljy ja alusta taikinaa käsin. Lisää samalla sämpyläjauhoja vain sen verran, että taikina irtoaa kulhosta, mutta ei silti niin paljon että siittä tulee kova pallo.
2.Laita taikina kohoamaan täytteen valmistuksen ajaksi leivinliinan alle. Pehmennä voita sen verran, että sitä voi helposti levittää taikinan päälle. Pilko valkosipulinkynnet todella pieniksi paloiksi ja lisää voin joukkoon. Lisää myös basilika ja mustapippuri voi-seokseen.
3.Jaa taikina kahteen osaan. Kauli kummastakin osasta soikean muotoisia ohuita levyjä (pituus noin 30cm) ja levitä täyte kummankin levyn päälle.
4.Kääri levyistä pötköjä, aloita kääriminen nurkasta ja kääri toiseen vastkkaiseen nurkaan asti. Nosta pötköt pellille kohoamaan noin 20min.
5.Painele puukolla kohonneisiin patonkeihin vinoja viiltoja ja paista 225 asteessa noin 20min. Jos haluat patongeista rapeapintaisia, niin kastele niiden pintaa sumutepullolla, jossa on vettä pari kertaa uunissa olon aikana.
6.Leikkaa jäähtyneet patongit paloiksi.


1 kommentti: