20.2.2013

FETA-TOMAATTIPIIRAKKA



Kokeilin tätä tomaattipiirakka, kun jääkaapissa oli niin paljon tomaatteje ja yllätti kylläkin todella positiivisesti, vaikka en yleensä fetajuustosta juuri pidäkkään. :P

Pohja:
250g margariinia
6dl vehnäjauhoja
4rkl vettä

Täyte:
1-2 prk fetajuustoa lasipurkissa
reilusti tomaattia
1prk ranskankermaa
3 kananmunaa
2dl ruokakermaa tai kevytkermaa
1 1/2dl maitoa
n.2tl mustapippuria rouhittuna
1 ruukku tuoretta basilikaa
3dl emmentalraastetta

1.Tee ensin taikina. Nypi pehmeä margariini ja vehnäjauhot sekaisin ja lisää joukkoon vain sen verran vettä, että taikina on kiinteä ja sitä pystyy kaulita. Siirrä taikina jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
2.Pese tomaatit ja leikkaa ne renkaiksi. Pilko basilika pieniksi paloiksi. Sekoita ranskankema, munat, ruokakerma, puolet juustoraasteesta ja maito keskenään, mausta mustapippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa.
3.Kaulitse taikina leivinpaperin kokoiseksi levyksi ja siirrä pellille. Esipaista pohjaa 200 asteessa n.10min. Ota pohja pois uunista ja asettele tomaatit vieriviereen pohjan päälle. Ripottele päälle fetajuustot ja basilika. Kaada pinnalle vielä kermaseos ja ripottele loppu juustoraaste. Paista 200 asteessa n.30min., kunnes täyte on hyytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti